Kalatalouskeskuksen toiminta

Etelä – Karjalan kalatalouskeskus ry on maakunnallinen kalatalouden asiantuntija – ja kehittämisjärjestö. Toimintaympäristömme ovat maakuntamme yli 1.500 järveä ja 20 jokivesistöä. Jäsenistömme koostuu osakaskunnista, kalastusalueista, kalastusseuroista ja ammattikalastusseurasta.

 

Kalatalouskeskuksen toiminnan visiona ovat tuottavat ja puhtaat kalavedet Etelä – Karjalassa. Toimintamme perustuu vesistökohtaiseen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen yhdessä alan toimijoiden ja asiakkaiden kanssa. Kehittämistyön tulokset luovat toimintapuitteet sekä elinkeinokalataloudelle että vapaa – ajan kalastukselle. Luontaisesti lisääntyvät järvikalat saavat niille kuuluvan arvon tärkeänä uusiutuvana luonnonvarana.

 

Asiantuntijatehtävämme koostuvat seuraavista toiminnoista:

  • osakaskunta- ja kalastusaluetoiminta
  • Kalastuksen ja ravustuksen järjestäminen
  • kalanveden - ja rapukantojen hoito
  • elinkeinokala- ja raputalous
  • kala- ja rapukantojen seuranta
  • kalastuksen valvonta
  • edunvalvonta
  • kalastuslaki - ja asetus ja yhteisaluelaki

Lisäksi kehitämme maakuntamme kala – ja raputaloutta yhteistyötyökumppaneiden kanssa hanketoiminnan kautta. Toiminta koostuvat hoitokalastukseen, täpläravun hyödyntämiseen ja osakaskuntien yhdistämiseen liittyvistä hankkeista.

 

Asiakkaitamme ovat osakaskunnat, osakkaat, kalastajat, kalastusalueet, kunnat, teollisuus, yritykset, viranomaiset ja suuri yleisö.

 

Kalatalouskeskuksen asioista päättää kalatalouskeskuksen edustajakokous ja sen hallitus.